Reviews with content warning for Death of parent - Una vita come tante

The pain swelled to a crescendo up until that final page, with an echo of hope that wasn’t really hope at all. I can see why someone would have been sad, but I felt numb and angry. I feel, now, that I wish I could just forget everything about it.

If the purpose of the novel was to tell me that pain exists, and some people can’t handle it, can’t escape it, I didn’t need that written in over 700 pages. I have read about pain before, but worse, I have felt pain, I have met people and loved people in pain.

To spare you reading it yourself - Jude’s friends die meaninglessly and accidentally, Jude dies purposely and tragically, and after feeling bad for how he has treated those around him and refusing their help and acting horribly again and again, he leaves them behind to wonder what they could have done differently. So it is, with suicide.

Hanya Yanagihara wrote the ending, as an acceptable end to a life of suffering, which she spent 720 pages trying to convince me was too much. Trying to convince me that there is some measure of suffering which can be deemed ‘too much’, and that asking people to live beyond that line is selfish of me. Deciding not to live beyond that line is acceptable, as if they have earned it, somehow.

What sort of ending is that?
What hope does that offer the sufferer?
What meaning does that offer those who love people suffering?

As I said – if the purpose of the book was to acknowledge pain, to flesh it out and describe it beautifully, ‘A Little Life’ does no more than walk someone to the edge of despair and leave them there.

Perhaps there is no purpose – perhaps you are simply meant to cry, and feel something, and then close the book and put it back on the shelf.

Either way, it was a waste of my time.

Full review here: https://christianpears.wordpress.com/2024/09/15/on-writing-pain-a-little-life-review/

Content Warnings

pikkumarja's review against another edition

Go to review page

dark emotional reflective sad medium-paced

Plot- or character-driven? Character
Loveable characters? Yes

4.0

Tunnen ristiriitaisesti tästä kirjasta. Proosa Pienessä elämässä on kaunista. Se on yksityiskohdissaan pyörteilevää ja jotenkin kiusallisen tarkkanäköistä. Tunsin oloni epämukavaksi, koska halusin jatkaa lukemista, vaikka se tuntui tirkistelyltä. Rakastin ihmissuhteiden kuvauksia ja erityisesti Willemiä ja Juliaa. Näiden asioiden takia matalampi arvosana ei tunnu oikeutetulta, mutta on sanottava, että jo aloittaessani lukemista olin kriittisenä liikenteessä.

Mutta onhan tämä vähän liikaa. Yksityiskohtaiset kuvaukset itsetuhoisuudesta, tuhon graafisuus ja ylipäätään queerihmisten kärsimys oli turhan mittavaa. Yksittäisenä kirjana queerkärsimys vielä menisi, mutta laajempana ilmiönä (ja koska tämäkin kirja on osa laajempaa kirjallisuuden kokonaisuutta ja kulttuuria) queerit saavat kärsiä liikaa. Ei tämä silti ole ansainnut syytöksiä traumapornosta tai epäuskottavalla trauman määrällä. Maailma ei ole reilu ja jotkut ihmiset joutuvat kärsimään enemmän kuin on inhimillisesti mahdollista. Kehotan todella lukemaan sisältövaroitukset ajan kanssa, jos et kestä joitain teemoja.

Yanagihara onnistuu luomaan todella painavan tunnelman kerronnallaan. Kirja jää varmasti elämään mielen perukoille pitkäksi aikaa monestakin syystä.

Content Warnings