A review by msaari
Yhä hämärää by Heikki Rönkkö

challenging reflective medium-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

4.0

Millainen on ”posthumanistinen lähiöarjen dokumentti”? Se selviää sukeltamalla Heikki Rönkön Yhä hämärää -sarjakuvaan. Ainakin posthumanistisuus näkyy siinä, että Rönkkö ei ole piirtänyt perhesarjakuvaansa yhtään ihmistä. Lapsiperheen arjessa toki ollaan: on leluja ja Ryhmä Hau, saunomista ja siivoamista, kaupassa käyntiä ja ruoanlaittoa. 

 

Hämmentävä lukuelämys Yhä hämärää kuitenkin on. Mustataustaiset sivut ovat täynnä toistuvia, kaaviomaisia kuvioita, jotka kuvaavat asioiden hienovaraista muutosta ja kehitystä. Takakansi kuvailee teosta tutkielmaksi prosessien rihmastosta, joka muodostaa olemassaolon. Se näkyy esimerkiksi tyylikkäässä tavassa kuvata raaka-aineiden matkaa kaivoksesta muodostamaan tietokone, tai kahvin makaa pellolta kuppiin. Paikasta toiseen säntäilevä pikkulapsi näyttäytyy jalattomien kenkien jonona. Kaiken yllä leijailee runsaasti hahmotonta dialogia, jossa puhutaan juuri niitä juttuja, mitä jokaisessa lapsiperheessä käydään läpi päivittäin. 

 

Yhä hämärää on sellaista taidesarjakuvaa, joka on omiaan jättämään lukijansa vähän ymmälleen. Mustavalkoinen visuaalinen ilme on pelkistettyä ja piirustustyyli täsmällistä, mutta samalla tämä kaikki on hyvin kiehtovaa. Kirjan keskelle on sijoitettu muutama maalattu värillinen sivu, joiden joukosta löytyvät muun muassa kirjan nimiölehdet. Tämä jakaa kirjan kahteen osioon, joiden keskinäinen suhde jää hieman epäselväksi. En ihmettele, jos jollekin teos tuntuu vähän hankalalta sulattaa, mutta minulle Yhä hämärää näyttäytyy kuin koodina, jonka haluan purkaa.