A review by s_alla
Dead Reckoning by Charlaine Harris
2.0
Tää kirja on yks mun inhokeista tässä sarjassa, heti ekan osan jälkeen.
Kirjan juoni oli all over the place, tuntu siltä et tarina koostu vaan useasta erillisestä osasta, jotka ei liittyny toisiinsa millään tavalla ja lopussa oli nopee yritys kuroo kaikki yhteen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi siinä kuitenkaan onnistumatta.
Esim. miks ihmeessä Alcide oli yhtäkkii alasti Sookien sängyssä yrittäen vikitellä sitä? Jäbää ei mainittu koko kirjassa, mut yhtäkkiä hän oli paikalla ollakseen vaan taas kerran raivostuttava.
Alciden ilmestymisen lisäks Sandra Peltin kostopuuhat oli tosi irrallisia kohtauksia kirjan muista tapahtumista. Lukijana unohin koko Sandran olemassaolon kunnes yhtäkkii tuli uus kostoyrirys. Varsinkin kun Sookie tuntu myös unohtavan kostonhimosen ihmissuden olevan perässään, eikä vaikuttanu tippaakaan huolestuneelta tilanteesta.
Juonen sekalaisuuden lisäks hahmot ei tuntunu yhtään omiltaitseiltään ja samalta kun aiemmin.
Esim. nyt Sookiella oli ongelmia vaatia Ericiä puhumaa hänelle rehellisesti siitä mikä tämän mieltä painoi, vaikka koskaan aiemmin Sookiella ei oo ollu tälläsii ongelmia. Sookie ei oo koskaan suostunut jäämään varjoon vaan kaivellut tiedon itse esiin jos sitä ei ole hänelle suoraan poikkis kertonu. Esim. Quinin kohdalla Sookie kaiveli tiedon jäbän menneisyydestä ite esiin, kun Quin ei kertonu ite tarpeeksi nopeasti. Ja Billillekin Sookie aina sanoo suorat sanat, joten miks hän nyt oli tommonen hissukka Ericin kanssa.
Paras ja viihdyttävin hahmo tässä kirjassa oli Pam
Kirjan juoni oli all over the place, tuntu siltä et tarina koostu vaan useasta erillisestä osasta, jotka ei liittyny toisiinsa millään tavalla ja lopussa oli nopee yritys kuroo kaikki yhteen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi siinä kuitenkaan onnistumatta.
Esim. miks ihmeessä Alcide oli yhtäkkii alasti Sookien sängyssä yrittäen vikitellä sitä? Jäbää ei mainittu koko kirjassa, mut yhtäkkiä hän oli paikalla ollakseen vaan taas kerran raivostuttava.
Alciden ilmestymisen lisäks Sandra Peltin kostopuuhat oli tosi irrallisia kohtauksia kirjan muista tapahtumista. Lukijana unohin koko Sandran olemassaolon kunnes yhtäkkii tuli uus kostoyrirys. Varsinkin kun Sookie tuntu myös unohtavan kostonhimosen ihmissuden olevan perässään, eikä vaikuttanu tippaakaan huolestuneelta tilanteesta.
Juonen sekalaisuuden lisäks hahmot ei tuntunu yhtään omiltaitseiltään ja samalta kun aiemmin.
Esim. nyt Sookiella oli ongelmia vaatia Ericiä puhumaa hänelle rehellisesti siitä mikä tämän mieltä painoi, vaikka koskaan aiemmin Sookiella ei oo ollu tälläsii ongelmia. Sookie ei oo koskaan suostunut jäämään varjoon vaan kaivellut tiedon itse esiin jos sitä ei ole hänelle suoraan poikkis kertonu. Esim. Quinin kohdalla Sookie kaiveli tiedon jäbän menneisyydestä ite esiin, kun Quin ei kertonu ite tarpeeksi nopeasti. Ja Billillekin Sookie aina sanoo suorat sanat, joten miks hän nyt oli tommonen hissukka Ericin kanssa.
Paras ja viihdyttävin hahmo tässä kirjassa oli Pam