A review by naava
Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi by Vanamo Karhupuro

5.0

Viis kautta viis, jee! Olen Vanamoa seurannut vuosia pitkin someja ja "pre-someja" ja ihaillut aina sitä, miten Linnunrata taipuu sanoiksi hänen sormenpäissään. Minulla oli kovat odotukset ja vähän jopa pelkäsin tarttua tähän kirjaan. Entä, jos olisinkin pettynyt?

No en pettynyt.

Hurja, huima, osuva, itkettävä, kivistävä, kaunis, vimmaisa. Paikoin vatsalaukku heitti voltin koska teksti herätti jonkin tunnemuiston jostakin, unohdin kehoni olemassaolon joissain kohdin, ja joskus halusin vain käpertyä peiton alle ja unohtaa omankin olemassaoloni. Olla vain ja lukea sana sanalta, runo runolta, unohtaa että on aistit ja aivot ja kaikkea muuta turhaa.

Runot veivät minut sellaiseen paikkaan jossa kipu korvaa sanat ja yksi kyynel kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Samaistumiskohteita niin paljon, että en osaa sanallistaa kovinkaan tarkasti sitä, miksi pidin tästä niin kovasti.

Ehkä ei tarvitsekaan.

Kiitos.

Muokkaus kesäkuussa 2019.
Luin uudelleen, koska käymälläni runokurssilla oli tehtävänä lukea 2000-luvulla julkaistu runokirja ja etsiä kliseitä. Löysin ehkä kolme? Kliseetöntä, tunteellista, rikkovaa (mutta korjaavaakin)... kaunista.