A review by msaari
Atoms & Owls by Miissa Rantanen

challenging reflective fast-paced

• Plot- or character-driven? N/A
• Strong character development? N/A
• Loveable characters? N/A
• Diverse cast of characters? N/A
• Flaws of characters a main focus? N/A

3.0

Mikä yhdistää atomeja ja pöllöjä? Äkkiseltään tuntuisi, ettei erityisemmin mikään, mutta niin vain Miissa Rantasen taidesarjakuva ottaa ne aiheekseen. Jo kansista näkee, että nyt ollaan taiteen parissa: mikään kaupallisesti toimiva kustantamo ei voisi julkaista kirjaa, jonka kannet on peitetty kansipapereilla, joissa ei lue yhtään mitään. Ainoa tuntomerkki on vaaleanvioletissa kannessa olevat kaksi pyöreää reikää, joiden alta musta kansi näkyy. Pöllönsilmät! 

 

Eipä näiden kansipapereidenkaan olla sen kummemmin informaatiota ole, mitä kirjan selkämyksessä nimi. Atoms & Owls on sarjakuvapiirtäjä ja kuvataidekasvattaja Rantasen julkaisu vuodelta 2020. Sen on julkaissut meksikolainen Ediciones Hungría, pieni meksikolainen kustantamo, joka näyttäisi nettisivujensa perusteella tekevän kaikenlaista kummallista ja kokeilevaa. 

 

Atoms & Owls on sanaton sarjakuva, jossa selityksiä voi hakea vain lukujen alussa olevista lyhyistä teksteistä, jotka ovat kirjassa suomeksi, englanniksi ja espanjaksi. Ensimmäinen luku käsittelee Niels Bohrin tutkimia atomitason epäjatkuvuuksia. Toisessa luvussa ollaan metsässä, jossa jossain ympärillä piileksii pöllö. Kolmas luku palaa Bohrin tutkimuksiin, jotka toisen maailmansodan aikoihin keskittyivät saamaan atomeja liikkeelle atomipommin sisällä. 

 

Neljännessä luvussa ollaan äidin lapsuudenkodissa, jossa täti selittää pöllöistä ja juodaan kahvia. Viidennessä luvussa atomit kietoutuvat toisiinsa. Lopulta kuudennessa luvussa ollaan nauttimassa vieraan hautausmaan poluilta rauhaa, jota ei kuitenkaan löydy. 

 

Atoms & Owls on esineenä kaunis ja sen sivuilta avautuva värikäs atomimaailma ja mustavalkoisempi isomman mittakaavan todellisuus ovat viehättäviä katsella. Teos jää kuitenkin kokonaisuutena hieman pintapuoliseksi kuriositeetiksi. Olen sarjakuvanlukijana sen verran alkeellinen, että Rantasen luomus tuntuu lopulta kauniilta, mutta yhdentekevältä – en oikein pääse siihen sisään. Sen lukeminen oli kiinnostavaa, mutta sen kosketus ei tehnyt pysyvämpää jälkeä. Kaunista jälkeä se kuitenkin oli, joten siksi rohkenen suositella sitä taiteellisemman sarjakuvan ystäville.