Scan barcode
A review by annikin
Sielun pimeä puoli: Mary Shelley ja Frankenstein by Merete Mazzarella
5.0
Ilmestyessään vuonna 1818 Mary Shelleyn Frankenstein oli kauhistus monella tapaa. Monissa arvosteluissa se tyrmättiin täysin, vaikka ei vielä edes tiedetty kirjailijan olevan nainen (ja mikä pöyristys siitä sitten seurasikaan…), mutta tästä huolimatta yleisö otti sen vastaan innoissaan. Kirjaan perustuva näytelmä oli jotain ennen näkemätöntä: teatterien ulkopuolella varauduttiin yleisössä pyörtyviin naisiin ja Lontoon kaduilla varoiteltiin julisteilla säädyttömästä sisällöstä. Vielä vuonna 1931 valmistunut elokuva herätti kauhua. Nykyään molemmat, kirja ja elokuva, ovat klassikoiden asemassa. Merete Mazzarellan tuore kirja kertoo Mary Shelleyn elämästä sekä pohtii Frankensteinin henkilöitä ja teemoja mielenkiintoisesti.
Mary Shelleyn elämä ei ollut helppoa. Jo nuorena hän lähti Englannista radikaalin runoilijan Percy Shelleyn kanssa kiertämään Eurooppaa. He eivät vielä olleet naimisissa, minkä takia heidän suhteensa tuomittiin ja matka oli muutenkin vastoinkäymisiä täynnä. Shelleyn vapaa ajatusmaaima aiheutti ongelmia ja Mary oli kamppaili masennuksen kanssa, varsinkin kun pariskunta menetti monta lasta. Frankensteinin Mary kirjoitti jo ollessan 20-vuotias. Idean kirjaansa hän sai kun pariskunta vietti iltaa Lordi Byronin kanssa ja he päättivät jokainen kirjoittaa oman kummitustarinan. Tuona yönä Mary näki merkillisen unen ja ryhtyi siirtämään valveuntaan paperille heti aamulla. Shelleyn rohkaisemana lyhyestä tarinasta kasvoi romaani.
”Näin hirmuisen miehenkuvatuksen makaamassa pitkällään, sitten se jonkin tehokkaan koneen toimesta alkoi näyttää elämän merkkejä ja liikehti kankeasti, kuin olisi vain puoliksi elossa.”
Mazzarella käsittelee romaanin syntymistä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä laajasti. Maryn elämä käydään läpi yksityiskohtaisesti ja Mazzarella tarjoaa läpi koko kirjan omia johtopäätöksiään ja välillä hiukan lentoisiakin teorioita siitä, mitä kuuluisan kirjailijan päässä milloinkin tapahtui. Kirja etenee nopeasti ja se on varsin helppolukuinen. On jännittävää pohtia kirjan teemoja vanhemmuudesta ja inhimillisyydestä sekä vertailla Olentoa muihin fiktiivisiin hirviöihin ja ajatteleviin ihmisen luomuksiin kuten Blade Runnerin androideihin.
Se, että näytelmien ja elokuvien kautta on ajan saatossa syntynyt kuva hirviöstä, joka ei edes osaa puhua, on todella harmi, sillä sitä Mary Shelley tuskin tarkoitti. Päinvastoin kirjassa väärinymmärretty ja ulkomuotonsa tähden tuomittu hirviö näyttäytyy usein inhimillisempänä kuin luojansa, tiedonjanoonsa ja itsekkyyteensä uppoutunut tohtori Frankenstein.
(https://varobarbara.wordpress.com/2015/02/13/frankensteinin-luoja-ja-hirviot/)
Mary Shelleyn elämä ei ollut helppoa. Jo nuorena hän lähti Englannista radikaalin runoilijan Percy Shelleyn kanssa kiertämään Eurooppaa. He eivät vielä olleet naimisissa, minkä takia heidän suhteensa tuomittiin ja matka oli muutenkin vastoinkäymisiä täynnä. Shelleyn vapaa ajatusmaaima aiheutti ongelmia ja Mary oli kamppaili masennuksen kanssa, varsinkin kun pariskunta menetti monta lasta. Frankensteinin Mary kirjoitti jo ollessan 20-vuotias. Idean kirjaansa hän sai kun pariskunta vietti iltaa Lordi Byronin kanssa ja he päättivät jokainen kirjoittaa oman kummitustarinan. Tuona yönä Mary näki merkillisen unen ja ryhtyi siirtämään valveuntaan paperille heti aamulla. Shelleyn rohkaisemana lyhyestä tarinasta kasvoi romaani.
”Näin hirmuisen miehenkuvatuksen makaamassa pitkällään, sitten se jonkin tehokkaan koneen toimesta alkoi näyttää elämän merkkejä ja liikehti kankeasti, kuin olisi vain puoliksi elossa.”
Mazzarella käsittelee romaanin syntymistä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä laajasti. Maryn elämä käydään läpi yksityiskohtaisesti ja Mazzarella tarjoaa läpi koko kirjan omia johtopäätöksiään ja välillä hiukan lentoisiakin teorioita siitä, mitä kuuluisan kirjailijan päässä milloinkin tapahtui. Kirja etenee nopeasti ja se on varsin helppolukuinen. On jännittävää pohtia kirjan teemoja vanhemmuudesta ja inhimillisyydestä sekä vertailla Olentoa muihin fiktiivisiin hirviöihin ja ajatteleviin ihmisen luomuksiin kuten Blade Runnerin androideihin.
Se, että näytelmien ja elokuvien kautta on ajan saatossa syntynyt kuva hirviöstä, joka ei edes osaa puhua, on todella harmi, sillä sitä Mary Shelley tuskin tarkoitti. Päinvastoin kirjassa väärinymmärretty ja ulkomuotonsa tähden tuomittu hirviö näyttäytyy usein inhimillisempänä kuin luojansa, tiedonjanoonsa ja itsekkyyteensä uppoutunut tohtori Frankenstein.
(https://varobarbara.wordpress.com/2015/02/13/frankensteinin-luoja-ja-hirviot/)